Valitse sivu

Lahden Kauppatorilla aukeaa tapahtumille ja kulttuuriesityksille tarkoitettu Lahen Lava perjantaina 16.6.2023.
Omalle produktiolle voi hakea lava-aikaa 16.6.–12.8.2023 väliseltä ajalta tällä varauslomakkeella. Täytäthän kaikki kohdat huolellisesti ja muista huomioida myös tarvitsemasi purku- ja rakennusaika varausta tehdessäsi.

Lahden kaupungin tapahtumapalvelut käsittelevät kaikki hakemukset saapumisjärjestyksessä ja vahvistavat varauksen hyväksymisen viiden työpäivän aikana hakemuksen jättämisestä. Tapahtumapalvelut pidättävät oikeuden hylätä hakemus puutteellisena tai sisällöltään sopimattomana. Lahen Lavalla olevien esityksien halutaan olevan pääsääntöisesti koko perheelle sopivia.

Lavan voi varata haluamakseen ajaksi, sisältäen purku- ja rakennusajat sekä itse esityksen keston. Varauksia pyritään yhdistelemään, jotta lavalla olisi päivän aikana vähintään kaksi esitystä. Sama esiintymistaho voi varata vain yhden esiintymisajan.

Esiintymisestä ei makseta palkkiota, vaan Lahen Lava on tarkoitettu tahoille, jotka haluavat saada esiintymiskokemusta. Lavan käyttö on maksutonta ja Lavalla on käytettävissä maksuttomasti myös pieni äänentoistokalusto ja ääniteknikko pieniin tuotantoihin. Suuremmissa tuotannoissa (esimerkiksi yhtyeet) tarvitaan oma ääniteknikko ja mahdollisesti myös lisäksi omaa äänentoistokalustoa. Melurajoja ei saa ylittää. Kaupunki on hankkinut tarvittavat luvat alueen perusesiintymisille, jolloin yleisön maksimimäärä on 200 henkilöä.

Lahen Lava on tehty kaupunkilaisten iloksi ja tapahtumajärjestäjien avuksi. Pidetään alueesta ja lavasta hyvää huolta ja toimitaan yhdessä kaikkien hyväksi.

Yhteystietoja käytetään Lahden Lavan järjestämisessä. Tietoja säilytetään enintään 2 vuotta ja niitä ei luovuteta muuhun tarkoitukseen. Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojen käytön. Lisätietoja Lahden kaupungin sivuilta.